Etusivu Esittely Ragdoll Kasvatus Pentueet Pentuja Uutiset In English


Esittely

Kissat on elämäntapa, olennainen osa elämää - olleet lapsuudesta saakka. Vaikea kuvitellakaan millaista olisi olla ilman kissaa/kissoja. Eläimet, kasvit, luonto ja ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä. Ragdoll-kissoja meillä on ollut vuodesta 2002. Aiemmin meillä on ollut pyhä birma ja kolme persialaista.

Kissamme ovat rakastettuja perheenjäseniä ja asustavat kanssamme tilavassa omakotitalossa, missä ne saavat vapaasti kuljeskella. Kissojen onnellisuus ja terveys on tärkeää. Siinä yksi syy miksi kissojen määrä pidetään pienenä. Arkisen kotielämän pitää olla leppoisaa. Huolellisesti aidatussa puutarhassa kissat pääsevät turvallisesti ja valvottuina nauttimaan ulkoilusta niin halutessaan. Puutarhanhoitokin saa ihan uuden ulottuvuuden kun innokkaat ragdoll"assistentit" auttavat esim. kuopan kaivamisessa tai omenoiden poimimisessa. Kesällä vapaa-aikana olemmekin paljon yhdessä ulkosalla puuhastelemassa ja tarkkailemassa luonnon ihmeitä. Suomenlapinkoira Joiku ja silloin tällöin myös Ainon lapinporokoira Sumu pitävät huolta siitä että kissamme ovat tottuneita koiriin.

Kissaharrastus on mukava, sosiaalinen harrastus, jonka puitteissa tutustuu samanhenkisiin ihmisiin. Siihen kuuluu myös toiminta kissojen ja erityisesti ragdoll-rodun hyväksi mm. Suomen ragdoll-kissayhdistyksen kautta. Silloin tällöin on kiva osallistua kissanäyttelyihin ja muihin kissatapahtumiin, kuten kasvatus- ja terveysaiheisiin tilaisuuksiin, joissa oppii aina jotain uutta, saa tilaisuuden tavata tuttuja. Gayaneh-kissankasvatus on ollut ja tulee olemaan pienimuotoista. Kasvatustoiminnasta lisää kohdassa Kasvatus.

Vähän historiaa:

Kasvattajanimi oli keksittävä vuonna 1979, jolloin oli suunnitteilla pentuja persialaiskissa Murulle. Kaikista vaihtoehdoista päädyttiin lopulta ehdotukseen Gayaneh. Se on Khachaturianin säveltämä baletti ja sointuu kauniisti "gajané" (vaativana lajinahan baletti kieltämättä tavallaan rinnastuu haastavaan kasvatustyöhön). Kuuluisin ja eniten levinnyt biisi ko teoksesta on Sabre Dance, sapelitanssi. 1970-luvulla jopa alaikäiselle myönnettiin kasvattajanimi. Hurahdus rotukissoihin oli tapahtunut viitisen vuotta tuota ennen, mutta kissa oli tullut jo taaperoikäisestä olennaiseksi osaksi elämää mummulan mustavalkean Mikko-kissan kautta. Tämä historian vaihe tapahtui Kauhajoella.

Kuten Mikko, ensimmäinen rotukissa oli myös mustavalkea: persialainen Ami (Gårdsbacka Bel-Ami, 1973). Pian tuli kaksi persialaista lisää: creme Mussu (Sans-Rival Panchito, 1974) ja sinivalkea Muru (Sans-Rival Mitzi Bleu, 1977). Ami oli 9-vuotissynttärilahja - elämäni ehdottomasti yksi parhaista! Kasvattaja Anja Martikainen pyysi meitä kissanäyttelyyn, koska piti pentua lupaavana. Vieläkin muistan kuinka hän tuli meille kissanpoikaa pesemään ennen ensimmäistä näyttelyämme, joka oli 7.11.1973 Tampereella. Ami osoittautuikin myös kissatuomarien mielestä varsin kauniiksi, rodunomaiseksi persialaiseksi ja sitä mytötä tämä kissajuttu siirtyi ns. uudelle levelille: avautui rotukissaharrastuksen maailma näyttelyineen kaikkineen. Ami valmistui IC- ja IP-titteleihin (toisin kuin nyt, siihen aikaan enempää ei ollut mahdollista saadakaan), oli useita kertoja värin paras, kerran jopa paras pitkäkarvakastraatti (siis BIS) ja paras veteraanikin. Myös Muru valmistui IC-titteliin, lisäbonuksena tuli muutama värin paras -tulos ja senaikainen kuriositeetti: paras valkolaikkupersialainen (nykyään valkolaikku kulkee nimellä bicolour).

Karismaattinen ja hyperseurallinen Muru toi siis tullessaan syyn Gayaneh-kasvattajanimen hankkimiseen, mutta sitten aktiivinen kissaharrastus hiipui ja kului paljon aikaa, kun piti opiskella/työskennellä yliopistossa eikä aika ja resurssit riittäneet kissaharrastukseen, kasvatuksesta puhumattakaan. Persialainen yksi toisensa jälkeen siirtyi autuaamille kissanpäiville, viimeisenä Muru 16-vuotiaana.

Murun lähdettyä 1990-luvun puolivälissä kuvioihin tuli lapsuusaikojen ihastus: siniset silmät ja pyhä birma. Ruskeanaamio Alma (Kittenhill Almost Angel, 1996) sai yhden pentueen vuonna 1998 Lahdessa. Samoihin aikoihin kaupungissa järjestettiin kissanäyttely, missä vierailimme taaperoikäisen Ainon kanssa. Siellä meille esiteltiin valtavan suurta sinisilmäistä ja -naamaista kissaa, joka on kuulemma leppoisa ja ihmisrakas jättiläinen. Sillä hetkellä tajuntaan iskeytyi ragdoll.

Ragdoll-etsinnän tuloksena löytyi Hemmo (Erkatin Hemmo Hermanni, 2002). Kuten kaikki alan ihmiset tietää, kun on hankkinut yhden ragdollin, on saatava lisää. Ennen pitkää alettiin selvittää mistähän löytyisi "Mr Pöpö", joka oli Ainon asettama työnimi. Lopulta Pöpö löytyi (Bobkatin King of Riverknee, 2006) ja osoittautui todella nimensä veroiseksi. Näiden sininaamio colourpoint -herrojen myötä kissaharrastus aktivoitui uudelleen näyttely-, yhdistys- ja muun kissatoiminnan muodossa. Kasvatus oli tarkoitus jättää muiden huoleksi. Ajatus kuitenkin vielä edes yhdestä Gayaneh-pentueesta jäi vaivaamaan ja kävi lopulta vastustamattomaksi, kun löytyi hurmaavan raidallisia ragdollpentuja, joista ruskeatabby mitted-tyttönen Pii (Utuinen DashingDesign, 2011) tuli meille.

Näin toteutui myös pitkäaikainen haave tabby-kissasta samoin kuin ragdollista, joka on kuin sulaa vahaa. Piin ensimmäisestä pentueesta löytyi hurmuripoika sydämenmurskaaja Onni-raitapaitapoika ja suloisen kaunis, valtavankokoinen Prim-tyttö, jotka vietiin muutamaan näyttelyyn arvioitavaksi... niin sitten kävi että niiden värin paras, tuomarin paras -tulosten jälkeen tämä kaikki ei voinutkaan jäädä siihen. Tuonkaltaisia olentoja tässä maailmassa soisi olevan enemmänkin... Niinpä meillä toivottavasti silloin tällöin näkee päivänvalon uusia ragdoll-kissoja. Tabbyraidoilla tai ilman.