Etusivu Esittely Ragdoll Kasvatus Pentueet Pentuja Uutiset In English


Tervetuloa Gayaneh ragdoll-kissalan kotisivuille!


Kuvassa jouluaattona 2018 syntyneet Gayaneh Scenedesmus sade, Synura saimi ja Selenastrum seela, jotka ovat jo 4. polven Gayaneh kissoja. kaikki kolme ovat tabbyja ja asuvat uusissa ihanissa kodeissaan ♥

Gayneh-pentuja taas on! Kuusi pentua syntyi 3.5.2019 ja kaksi pentuetta on syntymässä heinäkuun alkupuolella, ks. pentuja


Näille sivuille päivitetään aika ajoin kuulumisia. Lisäksi Facebookissa on suljettu Gayaneh-ryhmä, jonka jäseniä ovat Gayaneh-kissojen omistajat ja sellaisiksi tositarkoituksella harkitsevat sekä ystäviä kissaharrastuksen piireistä. Pentujen kyselijöistä Fb-ryhmään lisätään jäseniksi vain siis tositarkoituksella kiinnostuneet eli he joiden kanssa on asiasta keskusteltu puhelimessa, sähköpostitse tai vaikkapa näyttelyissä tavatessa.


Gayaneh-ragdollit

Gayaneh-ragdolleja kasvatetaan pienimuotoisesti perinteisissä ruskean ja sinisen väreissä. Tyypin lisäksi raidallisen tabby-kuvioituksen kehittäminen rodussa on yksi missioista. Tärkeintä kuitenkin terveys ja luonne!

Esittely

Kissamme ovat rakkaita perheenjäseniä ja asustavat kanssamme tilavassa omakotitalossa lähellä Lahden kaupungin keskustaa. Kissaharrastus on myös sosiaalinen, hauska harrastus, johon aika ajoin kuuluu osallistuminen rotukissatoimintaan Suomen Kissaliiton ja FIFe:n alaisuudessa.

Lue koko esittely

Kasvatus

Pennut kasvavat osana perhettä ja saavat parasta mahdollista huomiota ja huolenpitoa. Kissanpentu on valmis uuteen kotiin aikaisintaan 12-viikkoisena, jolloin se on madotettu kolmesti, rokotettu kahdesti, käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa ja mikrosirutettu. Sillä on rekisterikirja ja eläinlääkärin kirjallinen todistus.

Lue kasvatusperiaatteistamme